Blogi

Kun silmissä sumeni ja meinasin pyörtyä joogamatolle

Silmissäni sumeni ja melkein pyörryin joogamatolle. Pyysin asiakkaitani savasanaan ja jalat kohti taivasta... sydän pamppaillen joogamatolla makoillessani mietin, että mitä ihmettä tapahtuu. 😰 

Tästä joogatunnista on kulunut kolmisen vuotta. Tein 20 tuntia ohjauksia viikossa ja päälle yrityksen toimistotyöt, joogaretriitit ja -tapahtumat. Olin ollut jo pitkään TOSI väsynyt, hengästyin herkästi, pää oli aivosumussa, unohtelin asioita ja otin aina tilaisuuden tullen päiväunia. Soitin TK:n ja kerroin epämääräisistä oireistani. "Kirjoitettaan sinulle mielialalääkkeitä, jos olet masentunut", sairaanhoitaja puhelimessa ehdotti. Sanoi, että elämässäni on kaikki hyvin ja pyysin päästä verikokeeseen. Hemoglobiini oli 89 ja ferritiini 4. Anemian syytä alettiin tutkia, helikobakteeri häädettiin ja rautakuuri määrättiin. Lisärautaa syön edelleen. 
Vuosi sitten arvot olivat 118/15 ja tällä viikolla 147/31. Olen kiitollinen, että rautavarastot täyttyvät. Hitaasti, mutta varmasti! 🙏🤩

Yli 10 vuoden kasvisruokavaliota noudattaneena olen jälleen lisänyt lihaa ruokavalioon, terveydellisitä syistä. Terveyden vaaliminen on tullut yhä tärkeämmäksi, kun ikää tulee lisää. Olen tietoisesti vähentänyt töitä ja viikko-ohjauksien määrää. Priorisoinut Yoga Feenixin tapahtumia, tilaustunteja ja joogamatkoja. Ja terveys, se on tärkein! Anemia ja matala ferritiini ovat alidiagnosoituja sairauksia, josta moni nainen kärsii tietämättään. "Olen jo niin vanha ja siksi väsynyt" tai "Kai olen niin laiska ja kunto ei nouse, vaikka kuinka treenaan" on kommentteja, joita aina välillä kuulen. 

Rakkaat naiset! 💖 Pyytäkää päästä verikokeisiin ja tutkimuksiin. Ei ole normi olotila olla jatkuvasti uupunut. Omakohtainen kokemus tämän opetti. Nyt syksyllä on hyvä päivittää tärkeät vitamiinit ja hivenaineet. Kaivaa kirkasvalo lamppu esille sekä lämmintä vaatetta ja villasukkia. Valmiina kohti pimeyttä ja kaamosta.  Terveyttä, voimaa ja energiaa kaikille! 🍁🤩💖
Torstai, Marraskuu 21, 2019, 14:02

Muistan yhä lapsuudestani mummoni halaukset, kun saavuttiin maalle kesänviettoon toiselta puolelta Suomea. Paksut ja vahvat käsivarret ja hersyvä nauru. Syli, johon upota. Muistan myös pienen pienet sormet oman sormeni ympärillä, kun pitelin vastasyntynyttä tytärtäni sylissä. Kosketus on, ravinnon lisäksi, varsinkin vastasyntyneillä ihmis- ja eläinlapsilla eliento selvitä elämäntaipaleelle. Me tarvitsemme toisia, me tarvitsemme kosketusta ja läsnäoloa.

Koneet eivät korvaa läsnäoloa
On huolestuttavaa ajatella, kuinka nykyajan tekniikalla halutaan korvata ihmisten välinen vuorovaikutus ja kanssakäyminen. Monet kurssit, koulutukset ja opetus toteutetaan virtuaalisessa toimintaympäristössä ja usein tavoitteena on  säästää rahaa. Uusien asioiden oppiminen onnistuu näinkin, mutta  kokematta jää ryhmäenergia ja face-to-face vuorovaikus. Toki laitteet, robotit ja tekniikka helpottavat ja nopeuttavat arkea, mutta ne eivät koskaan tule korvaaman toisen ihmisen läsnäoloa. Kosketusta, silmiin katsomista, aitoa välittämistä ja auttamista. Meidän on helppoa kommunikoida whats upissa ja some maailmassa, mutta osaammeko sanoa oikeita asioita lähimmäisellemme, vaikka surun keskellä. Uskallammeko koskettaa, halata ja olla aidosti läsnä?

Parijoogassa opit asanoiden lisäksi antamaan ja vastaanottamaan kosketusta
Ohjaamillani joogatunneilla toivon, että asiakkaat saavat kosketuksen omaan sisimpäänsä ja pystyvät rentoutumaan ja olemaan läsnä hetkessä. Parijoogassa tähän lisätään vielä kosketuksen voima. Tehdä yhdessä, olla lähellä, katsoa silmiin, koskettaa toista kunnioittaen ja rakastaen. Jooga lisää kehon tuntemusta ja hyväksymistä, parijoogassa myös toisen keho on mukana asanoissa ja harjoitukset tuovat lisämausteen kokea toisen keho, tuntea lämpö ja aistia energia. Kosketuksen voimaa parhaimmillaan!

Eikä parijooga ole pelkästään pariskuntien juttu. Voit parijoogata lapsesi, isovanhempasi, naapurisi tai parhaan ystäväsi kanssa. Me kaikki tarvitsemme kosketusta. Kosketus lisää kehomme mielihyvähormoonia, oksitosiinia. Lempeän kosketuksen antamista toiselle pyytettömästi voi olla monelle meistä hankalaa. Onneksi sitäkin taitoa voi oppia, vaikka parijoogakurssilla!


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
"Minun kotini on maailma, kattoni on taivaankansi ja lattiani äitimaa. Et voinutkaan rakentaa muureja ympärilleni. Minun siipeni kantavat, sydämeni laulaa vapauden laulua ja minun täytyy jatkaa matkaa....
Hyväsi rakkaani, hyvästi!"


Tanja -Reissunaisen siivillä