Blogi

Kun silmissä sumeni ja meinasin pyörtyä joogamatolle

Silmissäni sumeni ja melkein pyörryin joogamatolle. Pyysin asiakkaitani savasanaan ja jalat kohti taivasta... sydän pamppaillen joogamatolla makoillessani mietin, että mitä ihmettä tapahtuu. 😰 

Tästä joogatunnista on kulunut kolmisen vuotta. Tein 20 tuntia ohjauksia viikossa ja päälle yrityksen toimistotyöt, joogaretriitit ja -tapahtumat. Olin ollut jo pitkään TOSI väsynyt, hengästyin herkästi, pää oli aivosumussa, unohtelin asioita ja otin aina tilaisuuden tullen päiväunia. Soitin TK:n ja kerroin epämääräisistä oireistani. "Kirjoitettaan sinulle mielialalääkkeitä, jos olet masentunut", sairaanhoitaja puhelimessa ehdotti. Sanoi, että elämässäni on kaikki hyvin ja pyysin päästä verikokeeseen. Hemoglobiini oli 89 ja ferritiini 4. Anemian syytä alettiin tutkia, helikobakteeri häädettiin ja rautakuuri määrättiin. Lisärautaa syön edelleen. 
Vuosi sitten arvot olivat 118/15 ja tällä viikolla 147/31. Olen kiitollinen, että rautavarastot täyttyvät. Hitaasti, mutta varmasti! 🙏🤩

Yli 10 vuoden kasvisruokavaliota noudattaneena olen jälleen lisänyt lihaa ruokavalioon, terveydellisitä syistä. Terveyden vaaliminen on tullut yhä tärkeämmäksi, kun ikää tulee lisää. Olen tietoisesti vähentänyt töitä ja viikko-ohjauksien määrää. Priorisoinut Yoga Feenixin tapahtumia, tilaustunteja ja joogamatkoja. Ja terveys, se on tärkein! Anemia ja matala ferritiini ovat alidiagnosoituja sairauksia, josta moni nainen kärsii tietämättään. "Olen jo niin vanha ja siksi väsynyt" tai "Kai olen niin laiska ja kunto ei nouse, vaikka kuinka treenaan" on kommentteja, joita aina välillä kuulen. 

Rakkaat naiset! 💖 Pyytäkää päästä verikokeisiin ja tutkimuksiin. Ei ole normi olotila olla jatkuvasti uupunut. Omakohtainen kokemus tämän opetti. Nyt syksyllä on hyvä päivittää tärkeät vitamiinit ja hivenaineet. Kaivaa kirkasvalo lamppu esille sekä lämmintä vaatetta ja villasukkia. Valmiina kohti pimeyttä ja kaamosta.  Terveyttä, voimaa ja energiaa kaikille! 🍁🤩💖
Maanantai, Helmikuu 3, 2020, 16:09

Hengitä ja hellitä!

Yksi tärkeimpiä oivalluksia joogamatolla on päästä irti suorittamisen kehästä. Arkemme ja elämämme täyttyy odotuksista ja vaatimuksista. Pitäisi olla sitä ja tätä, tehdä asiat niin ja näin. Olla niin kuin muutkin, sopeutua laumaan. Vai voisiko sittenkin tehdä asioita toisin, ajatella boxin ulkopuolelta? Kenen elämää elän, kenen toiveita ja kriteereitä olen täyttämässä?

"Tee asanaharjoituksia omaa kehoa kuunnellen. Pidä tauko halutessasi ja muista kunnioittaa oman kehon rajoja, ole armollinen ja hyväksy...." neuvoja, joita muistan aina antaa tunnin aikana asiakkailleni. Joogaa ei ole tarkoitus suorittaa, vaan elää aina sen hetkisessä hetkessä, liikkeessä ja hengityksessä. Välillä vähemmän on enemmän. Keho kaipaa aktiivisia, avaavia ja vahvistavia liikkeitä, mutta myös lempeitä, pitkäkestoisia ja rauhoittavia venytyksiä. Joskus riittää pelkkä hengitys ja tietoisuuden kokeminen. Siinä on jo kaikki olennainen - läsnäolo, ilman suorittamista.


Ei viestejä
(*) Vaaditut kentät
"Minun kotini on maailma, kattoni on taivaankansi ja lattiani äitimaa. Et voinutkaan rakentaa muureja ympärilleni. Minun siipeni kantavat, sydämeni laulaa vapauden laulua ja minun täytyy jatkaa matkaa....
Hyväsi rakkaani, hyvästi!"


Tanja -Reissunaisen siivillä