KUR ja kiitollisuus
8.7.2018
Homeless person 1998
5.9.2018
Show all

Kosketuksen voima

Muistan yhä lapsuudestani mummoni halaukset, kun saavuttiin maalle kesänviettoon toiselta puolelta Suomea. Paksut ja vahvat käsivarret ja hersyvä nauru. Syli, johon upota. Muistan myös pienen pienet sormet oman sormeni ympärillä, kun pitelin vastasyntynyttä tytärtäni sylissä. Kosketus on, ravinnon lisäksi, varsinkin vastasyntyneillä ihmis- ja eläinlapsilla eliento selvitä elämäntaipaleelle. Me tarvitsemme toisia, me tarvitsemme kosketusta ja läsnäoloa.

Koneet eivät korvaa läsnäoloa

On huolestuttavaa ajatella, kuinka nykyajan tekniikalla halutaan korvata ihmisten välinen vuorovaikutus ja kanssakäyminen. Monet kurssit, koulutukset ja opetus toteutetaan virtuaalisessa toimintaympäristössä ja usein tavoitteena on  säästää rahaa. Uusien asioiden oppiminen onnistuu näinkin, mutta  kokematta jää ryhmäenergia ja face-to-face vuorovaikus. Toki laitteet, robotit ja tekniikka helpottavat ja nopeuttavat arkea, mutta ne eivät koskaan tule korvaaman toisen ihmisen läsnäoloa. Kosketusta, silmiin katsomista, aitoa välittämistä ja auttamista. Meidän on helppoa kommunikoida whats upissa ja some maailmassa, mutta osaammeko sanoa oikeita asioita lähimmäisellemme, vaikka surun keskellä. Uskallammeko koskettaa, halata ja olla aidosti läsnä?

Parijoogassa opit asanoiden lisäksi antamaan ja vastaanottamaan kosketusta

Ohjaamillani joogatunneilla toivon, että asiakkaat saavat kosketuksen omaan sisimpäänsä ja pystyvät rentoutumaan ja olemaan läsnä hetkessä. Parijoogassa tähän lisätään vielä kosketuksen voima. Tehdä yhdessä, olla lähellä, katsoa silmiin, koskettaa toista kunnioittaen ja rakastaen. Jooga lisää kehon tuntemusta ja hyväksymistä, parijoogassa myös toisen keho on mukana asanoissa ja harjoitukset tuovat lisämausteen kokea toisen keho, tuntea lämpö ja aistia energia. Kosketuksen voimaa parhaimmillaan!

Eikä parijooga ole pelkästään pariskuntien juttu. Voit parijoogata lapsesi, isovanhempasi, naapurisi tai parhaan ystäväsi kanssa. Me kaikki tarvitsemme kosketusta. Kosketus lisää kehomme mielihyvähormoonia, oksitosiinia. Lempeän kosketuksen antamista toiselle pyytettömästi voi olla monelle meistä hankalaa. Onneksi sitäkin taitoa voi oppia, vaikka parijoogakurssilla!

Seuraavan kerran parijoogaa pidetään Kulttuuritalo Valveella sunnuntaina9.9. klo 12.00.-13.00. Kertamaksu on 8€/hlö ja syksyn kurssi 119 €/2 hlö. Lämpimästi tervetuloa!

https://holvi.com/shop/yogafeenix/section/parijoogaa-sunnuntaisin-kulttuuritalo-valveella/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *