Jooga on oman sielun kuuntelua ja parhaimmillaan oman joogapolun löytyminen avaa sisäisen muutosprosessin
Mitä on jooga?
Jooga on muutakin kuin fyysistä venytystä ja taidokkaita asanoita. Jooga tuo onnellisuutta elämään, opettaa kiitollisuutta, opettaa hyväksymään, antamaan anteeksi ja päästämään irti.
Mikä on asana?
Fyysiset joogaliikkeet, eli asanat ovat vain yksi osa Patanjalin kirjoittamassa kahdeksan askeleen joogasutrassa. Joku voi olla hyvinkin jooginen, vaikka ei tekisi koskaan yhtään asanaa.
”Jooga pelasti elämäni!”
on lause, jonka kuulin asiakkaani suusta. Lausahduksesta kiteytyy joogan ydin, muutos. Jooga tuo elämän muutoksen. Itselleni suurin muutos tapahtui ollessani Balilla joogaamassa ja meditoimassa. Silloin päätin elämäni suurien linjojen muutoksista ja aloin elää kohti unelmiani. Suurin oivallukseni oli se, että sen hetkisessä elämäntilanteessani tarvitsin paljon aikaa yksin, kaipasin omaa tilaa. Olin lopettanut kannattamattoman kauneushoitolayritykseni ja kalenterissani oli yllättäen tyhjää tilaa. Luovat ideat tarvitsevat hidasta kypsyttelyä. Työstin elämän muutostani omassa mielessäni meditoiden, miettien ja kirjoittaen. Kirjoitin ”Reissunaisen siivillä”-runokirjani valmiiksi. (Kirjan olin aloittanut jo vuonna 1998 ja ehkä oli jo aikakin saada projekti valmiiksi). Minulla oli aikaa myös kirjoittaa ja kehittää Sinunpuu -ideaa, joka on yksi suosituimmista työpajoistani joogaretriiteissä Ylläksellä ja Rokualla. Lokakuussa Sinunpuu -työpajaan pääsee osallistumaan nyt myös Oulussa! Katso lisää https://holvi.com/shop/yogafeenix/
Ei skumppajoogaa, kiitos!
Olen aina yhä hämmentynyt, kun näen mainoksia olutjoogasta, skumppajoogasta, suklaajoogasta tai darrajoogasta. Mitä ihmettä! Jooga on fyysinen ja henkinen harjoitus, eivätkä nautintoaineet tai päihteet ole osa joogaa. Kouluttautuessani Yoga Alliancen joogaopettajakoulutuksessa Samma Karunan joogakoulussa Thaimaassa, kaikki päihteet ja nikotiini olivat kiellettyjä campus alueella. Kahviakaan ei siellä tarjoiltu ja huomasin, että pärjäsin viisi viikkoa hyvin ilman kofeiinia. Jooga on paljon myös riippuvuuksista irti pääsemistä. Ja niitä riippuvuuksiahan meillä ihmisillä on. Myös joogaharjoitteluun voi tulla ”positiivinen” riippuvuus. Vaarana on silloin, että joogasta tulee suoritus. Silloin jooganharjoittajalle on tärkeämpää fyysisisen asanan suorittaminen, kuin läsnäolo omassa kehossa ja mielessä.
Voinko tulla joogaan, vaikka olen jäykkä ja ylipainoinen?
Tämä on yleinen kysymys, jota moni varmaan pohtii mielessään. Joogatunnille tullessa ei tarvitse olla tietynlainen. Tärkeintä on olla oma itsensä ja tehdä liikkeitä ja harjoituksia omista lähtökohdista, omaa kehoa ja mieltä kuunnellen. Joogalajeja ja ohjaajia on monenlaisia ja aloittelijalle haastavinta onkin löytää oikea ryhmä ja joogasuuntaus. Tämä voi vaatia alkuun kokeilua ja testaamista. Myös elämäntilanne vaikuttaa, kaipaako syvärentouttavaa restoratiivista joogaa, rauhoittavaa yin-joogaa, lempeää hathajoogaa vai ehkä dynaamista vinyasa flow-joogaa.
Tärkeintä on päätös, ottaa ensiaskel ja tulla kokeilemaan joogaa! Kokeilemisessa ei menetä mitään. Joogasta saattaa tulla kiva harrastus, voimavara arkeen tai parhaimmassa tapauksessa jooga saattaa muuttaa koko loppu elämän!
Nähdään joogamatolla!